Anna Valtonen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaaniksi

anna_valtonenProfessori Anna Valtonen on nimitetty Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaaniksi ja yliopiston johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa viisivuotisen kautensa 1.3.2014, kun korkeakoulun nykyisen dekaanin Helena Hyvösen dekaanikausi päättyy.

Valtonen on työskennellyt vuodesta 2009 alkaen Uumajan yliopiston muotoilukorkeakoulun rehtorina (Designhögskolan, Umeå universitetet).

Anna Valtonen suoritti taiteen tohtorin tutkinnon Taideteollisessa korkeakoulussa vuonna 2007 ja hän on toiminut korkeakoulussa tutkijana ja hallituksen jäsenenä. Hänen tutkimusaiheensa ovat kohdistuneet erityisesti muotoilun historiaan sekä muotoiluorganisaatioihin. Hän on ollut myös vierailevana tutkijana ja professorina ranskalaisessa ESSEC-kauppakorkeakoulussa.

 

TOKYO toivoo Helena Hyvösen seuraajalta opiskelijalähtöisen asenteen säilyttämistä korkeakoulun toiminnassa ja tiivistä yhteyttä opiskelijoihin.

UutisetKommentit pois päältä artikkelissa Anna Valtonen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaaniksi