Kannanotto Campus 2015 -arkkitehtuurikilpailuun

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat TOKYO ry ja Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry ovat joutuneet pettymään siihen, kuinka Aalto on jättänyt Aalto ARTSin opiskelijat Campus 2015 –kilpailuprosessin ja sitä koskevan informaation ulkopuolelle. Aalto on toistuvasti laiminlyönyt vastuutaan tiedottaa kilpailuprosessista ja sen etenemisestä opiskelijoille. Opiskelijat eivät ole saaneet aiheesta tiedotteita, koulun intranetistä löytyvä tieto on hämmästyttävän puutteellista eikä edes kilpailun virallisia nettisivuja ole pidetty ajan tasalla!

Opiskelijat on otettava mukaan tulevan kampuksen suunnitteluun. Laajalla opiskelijajoukolla on tarjottavanaan valtava määrä asiantuntemusta, jota tulisi käyttää hyväksi kampusta ja tulevia oppimistiloja suunniteltaessa. Opiskelijat ovat tilojen suurin käyttäjäryhmä ja on Aalto-yliopiston arvojen vastaista sivuuttaa heidät kampuksen suunnittelutyöstä. Tulevan kampuksen suunnitteluprosessi tarjoaa mahdollisuuden ainutlaatuiseen oppimistilaisuuteen, eikä meidän pitäisi jättää sitä käyttämättä.

Aallon tulee parantaa viestintäänsä välittömästi.  Uusi kampus on mittakaavaltaan niin suuri hanke, että sitä koskevaa informaatiota täytyy jakaa useiden eri viestintäkanavien kautta. Opiskelijat vaativat näkyvää viestintää: selkeitä ja säännöllisiä tiedotteita sähköpostin muodossa, informatiivisia julisteita ja ylläpidettyjä infotauluja korkeakoulun tiloihin sekä ajantasaisia artikkeleita intranettiin. Kaikki tämä informaatio tulee myös jakaa ajoissa. On ehdottoman tärkeää, että opiskelijat saavat kuulla meneillään ja suunnitteilla olevista prosesseista, eikä vain jo tehdyistä päätöksistä.

Tähän mennessä kampuskilpailu ei ole näkynyt ARTSissa juuri laisinkaan – lukuun ottamatta TOKYOn ja AYYn järjestämää tiedotustaulua. On hämmästyttävää, että Aallon järjestämä kampuskilpailu -näyttely toteutetaan ainoastaan Otaniemessä vaikka suuri osa Aalto ARTSin opiskelijoista opiskelee Arabiassa. Tämä asettaa eri kampusten opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan.

Kattavan tiedotuksen lisäksi opiskelijat kaipaavat myös laajamittaisemmin mahdollisuuksia päästä osallistumaan ja vaikuttamaan tulevan kampuksen suunnitteluun. Kesäloman aikana avoinna oleva kommenttilomake internetissä ei ole riittävää opiskelijoiden osallistamista. Aallon on järjestettävä keskustelutilaisuuksia ja työpajoja, joihin opiskelijat kokevat olevansa tervetulleita. Aiempien tilaisuuksien kutsut ovat tavoittaneet vain murto-osan opiskelijoista ja kaikki tilaisuudet on järjestetty päiväsaikaan, jolloin ARTSin opiskelijat ovat kiinni läsnäolopakollisilla kursseillaan.

TOKYO ja Arkkitehtikilta vaativat Aaltoa ryhdistäytymään. Kampusprosessi etenee lujaa vauhtia ja jotta saisimme sen vietyä kunnialla loppuun saakka, tulee Aallon toimia aikailematta.

 

Pilvi Hussi
Puheenjohtaja, TOKYO

Rafael Linnankoski
Puheenjohtaja, Arkkitehtikilta

26.6.2013

Vastine rehtori Tuula Teeriltä sekä ARTSin dekaanilta Helena Hyvöseltä:

 

Arvoisat puheenjohtajat,

Liittyen tyytymättömyyteenne Otaniemen kampuksen uutta rakennusta koskevan arkkitehtikilpailun tiedotukseen, olemme pahoillamme mikäli tunnette jääneenne tiedotuksen tavoittamattomiin.

Kilpailun kummassakin vaiheessa tieto näyttelyistä, joissa ehdotuksiin voi tutustua on ollut näkyvästi sekä Aallon pääsivulla että kilpailun omalla kotisivulla. Olemme myös – siinä määrin kuin kilpailun säännöt antavat periksi – järjestäneet asiasta keskustelutilaisuuksia. Muuta suoranaista tiedotusta kilpailun etenemisestä ei oikein sääntöjen puitteissa voi tehdä, jo keskustelutilaisuuksien järjestäminen vaati meiltä varsin huolellisen valmistelun.

Opiskelijat saivat valita yhden edustajan kilpailun jyryyn, ja häntä olemme erikseen pyytäneet käymään keskustelua muiden opiskelijoiden kanssa.

Näyttelyaineisto on varsin haurasta ja vaikeasti liikuteltavaa, joten toisen vaiheen ehdotusten esittely järjestettiin vain yhdessä paikassa. Töiden esittely Otaniemessä, paikassa joka on täsmälleen kilpailualueen yläpuolella ja sinne on loistava näkymä näyttelytilan ikkunasta tuntui, ja tuntuu meistä edelleenkin onnistuneelta ratkaisulta kun töihin tutustuessaan voi jo visioida miltä työt voisivat näyttää paikalleen rakennettuina. Mm osa Aallon hallituksen jäsenistä on kyllä kokenut asian niin tärkeäksi että ovat järjestäneet aikaa käydä paikan päällä tutustumassa ehdotuksiin.

Johtuen samalle alueelle tulevan metroaseman rakentamisaikataulusta, kilpailua ei mitenkään olisi pystynyt pysäyttämään kesän ajaksi. Metroradan ja sen aseman rakennusaikatauluihin meillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa, tällaisten hankkeiden viivyttäminen aiheuttaa aina myös erittäin suuria lisäkustannuksia joten meidän on tyydyttävä olemassa olevaan aikatauluun.

Uskon että itse suunnittelijoina hyvin ymmärrätte perustelumme järjestelyille, jotka eivät ole mitenkään poikkeuksellisia tällaisten suuria rakennushankkeita koskevissa arkkitehtuurikilpailuissa. Muistettakoon, että tämä kilpailu ja sitä seuraava mittava rakennushanke ovat vain osa vaativan muutoksemme kokonaisuutta. Näissä varsin epätavallisissa ja meitä kaikkia haastavissa olosuhteissa olemme parhaan kykymme mukaan ja vilpittömästi pyrkineet hoitamaan jokaista erillistä muutosprosessia mahdollisimman laadukkaasti ja sekä henkilöstöä että opiskelijoitamme osallistavasti eteenpäin. Osallistuminen voi mielellään olla myös oma-aloitteista, tarttumalla aktiivisesti niihin mahdollisuuksiin jotka ovat tarjolla esim kotisivuillamme tai ottamalla yhteyttä juryn opiskelijajäseneen.

Tavoitteemme yliopistona on mittava, ja vaatii meiltä kaikilta intohimoa, sisua, kärsivällisyyttä ja yhteishenkeä jonka turvin pääsemme päämääräämme. Uskomme että tavoitteen saavuttaminen aikanaan palkitsee vaivannäkömme muutosprosessin pyörteissä.

 

ystävällisin terveisin

Tuula ja Helena

27.6.2013