Maine, kunnia ja ikuinen glooria – Tarkastelussa Arabia Maskeradin pukukilpailu

Arabia Maskeradit eivät ole vain opiskelijajärjestö TOKYOn syntymäpäiväjuhlat vaan myös Suomen suurimmat naamiaiset. Naamiaisia on monenlaisia ja nämä edustavat nimenomaan sitä laitaa, joita varten asustautuessaan ei tarvitse kantaa sydämessään huolta siitä, ettei kukaan muu olisi pukeutunut

Artikkelisarjamme toisessa osassa käsittelemme Maskerad-pukeutujien aatelistoa. Ensimmäinen, lavastusta käsittelevä artikkeli löytyy täältä.

Arabia Maskerad 2015 järjestetään 7. marraskuuta kello 21-04 ravintola Kaivohuoneella. Tänä vuonna teemana toimii ’Suuri Illuusio’.

Karkeasti arvioiden noin 95% Maskeradeille saapuvista ihmisistä pukeutuu kulloisenkin teeman mukaisesti. Valikoimaan mahtuu monenlaisia suorituksia. Osa kävijöistä penkoo tapahtumapäivänä omat ja kavereidensa vaatekaapit läpi epätoivon vimmalla löytääkseen jotain päällepantavaa. Osa taas panostaa asuunsa hieman enemmän, joko maine, kunnia, fantastiset palkinnot tai kaikki edellä mainitut mielessään.

Parhaat asut palkitaan vuosittaisessa pukukilpailussa, joka on monelle illan kohokohta. Voittajan valinta on perinteisesti hankalaa, sillä omassa vaikuttavuussarjassaan painivia asukokonaisuuksia on tupannut yleensä ilmaantumaan paikalle useampia kappaleita.

Tutkivan journalismin tiimimme haastattelemien asukilpailukonkareiden mukaan sokerin, kanelin ja rahan sijaan voitokkaiden asujen tärkeimmät ainesosat ovat mielikuvitus ja rakkaus lajiin. “Käsi- ja taideteollista alaa kun opiskellaan, niin kyllähän lähtökohdaksi nyt voisi ottaa sen, että se puku on itse tehty”, toteaa yksi omasta toiveestaan anonyyminä pysyttelevä viime vuosien voittaja, ”Itse olen ainakin rakennellut pukujeni osia osana kurssisuorituksia. Koulun fasiliteeteistä kannattaa ottaa kaikki irti”.

Valmiiden asujen ostaminen on sallittua ja ihan ok, mutta niiden kanssa on turha olettaa muuttuvansa osaksi tokyolaisten suusta suuhun elävää perimätietoa. Pukukilpailun konkreettisten palkintojen lisäksi eeppisimmille asuille on ansaitusti luvassa myös ikuista glooriaa. Ehkä olet itsekin kuullut esimerkiksi vuoden 2011 Retro Sci-fi -teemaisilla Maskeradeilla nähdystä Alien-puvusta, joka kiskaisi pukukilpailun ryminällä kotiin?

Viime vuosien legendaaristen asujen joukossa on sekä tekniseltä toteutukseltaan ällistyttäviä että idealtaan nerokkaita luomuksia. Se, kummassa päässä painotus on, riippuu asustautujasta. Palkittujen lisäksi oma, pieni, mutta sitäkin kekseliäämpi jenginsä ovat ihmiset, jotka pyrkivät luovimaan saman asun kanssa Maskeradit läpi vuodesta (ja teemasta) toiseen. “Tärkeintä on, että puku tuntuu omalta”, sanoo yksi voittajista.

Maskeradin pukukilpailu kisataan tällä erää kello 23:00. Kaksi kolmesta haastattelemastamme pukuparonista ei toistaiseksi ollut lyönyt suunnitelmiaan lukkoon, joten mukaan ehtii vielä hyvin!

TapahtumatKommentit pois päältä artikkelissa Maine, kunnia ja ikuinen glooria – Tarkastelussa Arabia Maskeradin pukukilpailu