Arabia Maskeradit liikkuvat sulavasti julkisen ja henkilökohtaisen rajamaastossa.

Artikkelisarjamme neljännessä osassa keskitymme tokyolaisten muistoihin koskien Suomen suurimpia naamiaisia. Aikaisemmin tutkivan journalismin tiimimme on perehtynyt Maskeradin lavasteiden syntyprosessiin, vuosittain illan huipentavaan pukukilpailuun sekä Maskeradien historiaan.

Arabia Maskerad 2015 järjestetään 7. marraskuuta kello 21-04 ravintola Kaivohuoneella. Tänä vuonna teemana toimii ’Suuri Illuusio’.

—

Teksti: Ella Kaira

Joka paikkaan levinnyt, sininen kasvomaali ja Ääniwallin lattiaan jämähtänyt polyuretaani. Kokeneen karnevaaliväen muisteloissa vilisee kosolti makeita, mutta myös mauttomia muistoja Maskeradeista.

”Kerättiin jengiä randomilla mukaan ja improttiin koreografia timanttitanssi-metodilla. Mun bollywoodbombaybomb-huuruisessa mielessä se oli ainakin aika mageen näkönen performance”, tunnelmoi Petra Silfverberg edellisvuoden Bollywood Hospital -teemaisia juhlia. Silfverbergin naamiaisuraan liittyy tanssitempauksen lisäksi myös tunnustuksia. ”Fuksivuonna naamioiduttiin Viva l’arten hengessä Picasson Guernicaksi ja voitettiin pääpalkinto. Joku Arabian lautanen, jonka olinpaikka on toistaiseksi mulle salainen”, hän virkkoo.

Heta Huttunen tietää, ettei aloittelujuomana kannata nauttia kokonaista viinipulloa. Maskeradeilta 2014 Huttunen mainitsee muistavansa ”paljon paljaita mahoja ja napoja” sekä ”iltaisen sydänsurun ja aamuisen päänsäryn”. ”Vuoden 2013 Tsernobyl-bileissä mulla oli päässä töpseli, jonka kiinnitin pinneillä”, hän sanailee ja jatkaa: ”Muistan, että DJ oli ihan hiton hyvä ja tanssin täysiä pilkkuun asti”.

Kun Mikko Akkola eräänä vuonna kirjaimellisesti heittäytyi naamiaiskansan hyppysiin, olivat seuraukset kohtalokkaat. Mustanaamioksi sonnustautunut Akkola kertoo asukokonaisuutensa kruununjalokivinä olleen hänen itse taiteilemansa, pahviset käsiaseet. ”Poikkeuksellisen onnistuneesta kuvitustyöstä olisi riittänyt hämmästeltävää jälkipolville, elleivät teokset olisi kadonneet Korjaamon esiintymislavan edessä Maskeradin viimeisiä onnenhetkiä viettävän ihmismassan jalkoihin erään hämmentävän hyvin onnistuneen crowd surf -tuokion aikana”, Akkola harmittelee.

Kasperi Mäki-Reinikka sen sijaan osaa kertoa, kuinka yhtenä vuonna portsarit innostuivat kyselemään papereita naamioituneilta vierailta, ja toisena jonkun asussa oli kiinni kuolleita kaloja, jolloin joka paikassa haisi.

Yksi muistaa sanailleensa siivouskomerossa, toinen kertoo rapsutelleensa myrkkymurattiasunsa maalia monta päivää juhlien jälkeen. Joillakin tosin muistikuvat juhlahumusta ovat ehtineet hälvetä, kenties viimeistään railakkaan illan tuoman aamun sarasteessa. Veera Konsti hymistelee, ettei muista omista Maskeradeistaan ”juuri mitään”.