Kalenterikilpailu

Kalenteri_1977
Design-kalenteri, silloinen TOKYO-opas, vuodelta 1977

TOKYO on julkaissut vuodesta 1975 asti vuosittain design-kalenteria. Kalenterin suunnittelija valitaan TOKYOn jäsenien keskuudesta kilpailulla. Kalenteri tehdään lukuvuosittain, joten kilpailu ajoittuu loppuvuoteen. Kilpailun voittajan valitsee TOKYOn hallituksen nimittämä kalenteriraati, joka koostuu graafisen alan asiantuntijoista ja opiskelijoista.

Design-kalenterin nimi on vaihdellut vuosikymmenten varrella. Alunperin vuonna 1977 julkaistiin TOKYO-opasta, jonka pääasiallinen tehtävä oli koota kaikki tieto TOKYOsta ja sen palveluista yksiin kansiin.

Kalenteri kulki myös pitkään nimellä Taideopiskelijan opas, tarjoten tietoa Helsingin taide-elämästä ja kulttuurikohteista. 1990-luvulle tultaessa nimeksi vakiintui TOKYOn kalenteri, jonka myötä muut kuin kalenteri-sivut ovat tasaisesti vähentyneet.

Kalenteria on julkaistu yhdessä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan AYY:n kanssa vuodesta 2018, jolloin AYY:ssa juhlittiin taiteiden juhlavuotta koko ARTSin muuttaessa Otaniemen kampukselle. Yhteistyö kalenterin tiimoilta on jatkunut, ja vuonna 2021 TOKYO julkaisee yhdessä AYY:n kanssa uudistuneen Design-muistivihon.

Kalenteri on TOKYOn ja AYY:n jäsenille ilmainen. Muut voivat ostaa kalenterin sopuhintaan esimerkiksi TOKYOn palvelupisteeltä sekä kevät- tai joulumyyjäisistä.