Kannanotto Campus 2015 -arkkitehtuurikilpailuun

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat TOKYO ry ja Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry ovat joutuneet pettymään siihen, kuinka Aalto on jättänyt Aalto ARTSin opiskelijat Campus 2015 –kilpailuprosessin ja sitä koskevan informaation ulkopuolelle. Aalto on toistuvasti laiminlyönyt vastuutaan tiedottaa kilpailuprosessista ja sen etenemisestä opiskelijoille. Opiskelijat eivät ole saaneet aiheesta tiedotteita, koulun intranetistä löytyvä tieto on hämmästyttävän puutteellista eikä…

Continue Reading →

Kannanotto Aalto-yliopiston Arabian kampuksen sisäilmaongelmiin -Tuenilmaus elokuvataiteen laitoksen tilanteeseen

Sisäilmaongelmien kanssa on kamppailtu jo yli vuosikymmen Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa (ARTS) Arabian kampuksella, entisessä Taideteollisessa korkeakoulussa. Useat ARTSin opiskelijoista ja henkilökunnasta kärsivät sisäilmaongelmista, joiden takia moni on saanut lääkäriltä kiellon tulla koulurakennukseen. Rakennuksen tiloissa työskentelevät kärsivät päivittäin epäterveellisen hengitysilman aiheuttamista oireista. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat TOKYO ry, entinen Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta, on…

Continue Reading →