TOKYOn Joulumyyjäiset 2016

Lunta tulvillaan on raikas talvisää!

Jouluinen myyjäistunnelma saapuu jälleen Arabiaan joulukuun alussa, kun Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat TOKYO ry järjestää perinteiset joulumyyjäisensä 2.-4.12.2016 Mediakeskus Lumessa. Joulumyyjäiset ovat TOKYOn järjestämä vuosittainen myyjäistapahtuma, jossa Aalto ARTSin opiskelijoilla on mahdollisuus myydä teoksiaan.

Tuttuun tapaan Joulumyyjäisissä on yli 200 myyjää, joiden pöydistä löydät uniikin valikoiman tokyolaisten teoksia ja tuotteita! Myyjäiset tarjoavat täydellisen tilaisuuden hankkia persoonallisimpia lahjoja, uutta taidetta, muotoilua ja käsitöitä. Myyjäistunnelma käynnistyy perjantaina klo 15 ja jatkuu aina sunnuntaihin klo 18 asti.

Myyjäisten aikana samoissa tiloissa toimiva TOKYOn elokuvateatteri Kino Sheryl esittää elokuvia, joten viikonloppuna on täydellinen tilaisuus yhdistää kulttuuriharrasteet jouluvalmisteluihin! Näytökset ja liput löytyy myöhemmin Kino Sherylin nettisivuilta www.kinosheryl.fi

Hengähdystauon myyjäisten vilinässä tarjoaa Cafe

Tokyo, jossa tarjolla on kuumaa glögiä ja suolaisia ja makeita leivonnaisia. Kahvio on auki koko viikonlopun ajan.

Huomioithan; osa myyjistä vastaanottaa vain käteistä. Arabian kampuksen (Hämeentie 135) Otto.-automaatti on poistunut keväällä, joten lähin automaatti sijaitsee Arabian kauppakeskuksella (Hämeentie 111).

Aukioloajat:

pe 2.12. klo 15-20

la 3.12. klo 10-18

su 4.12. klo 10-18

Lämpimästi tervetuloa,

toivottaa TOKYO ♥