Kino Sheryl oli TOKYOn omistama elokuvateatteri, joka toimi vuodesta 2015 vuoteen 2019.
Vaikka TOKYO olikin teatterin taustalla, ei sen ohjelmistoa ollut kuitenkaan suunnattu ainoastaan opiskelijoille, vaan koko Helsingin elokuvayleisölle. Ohjelmistoon kuului sekä vaihtoehtoisempia art house -elokuvia että suursuosikkeja. Niin ikään Kino Sheryl tarjosi myös ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä näkemään ARTSin Elokuvataiteen laitoksen tuotantoa.
Elokuvateatteri avattiin Aalto ARTSin Arabian kampuksella helmikuussa 2015. Tapahtuma oli suhteellisen harvinaislaatuinen, sillä kyseessä oli ensimmäinen uusi elokuvateatteri Helsingissä viimeisen viidentoista vuoden aikana! Kampuksella toiminnassa oli 300-paikkainen sali, joka oli varustettu sekä filmi- että digiprojektoreilla. Elokuvateatterin toimitusjohtaja toimi kevääseen 2017 saakka TOKYOn entisenä puheenjohtajana ja yleisenä opiskelijaedunvalvontalegendana tunnettu Ilmari Arnkil. Toiminta Arabiassa päättyi kesällä 2017, mutta Kino Sheryl sai uudet tilat Kulttuurikeskus Caisasta syksyllä 2018. Pian kuitenkin kävi selväksi, ettei teatterin toiminta Caisassa ollut kannattavaa, ja vakavan harkinnan seurauksena Kino Sheryl sulki ovensa kesäkuussa 2019. Teatterin taru ei välttämättä kuitenkaan ole lopussa, sillä TOKYO pitää avoinna mahdollisuutta avata Kino Sheryl uudella konseptilla paremmassa sijainnissa, jossa se voisi palvella erityisesti ARTSin opiskelijoita entistäkin paremmin.
Kino Sherylillä oli oma hallituksensa, joka piti teatterin toiminnassa. Yhteyden elokuvateatteriin saat mailaamalla osoitteeseen [email protected]. Kino Sherylillä on myös omat nettisivunsa, tilit Instagramissa ja Twitterissä sekä fanisivu Facebookissa. Seuraa ihmeessä!