Mikä TOKYO?

Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat TOKYO ry on opiskelijajärjestö, jonka tehtävänä on toimia jäsentensä eli Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijoiden ja alumnien yhdyssiteenä. TOKYOn tehtävänä on edistää taiteen ja taideteollisuuden alan opiskelijoiden yhteiskunnallisia ja sosiaalisia pyrkimyksiä.

Yhdistys perustettiin vuonna 2008 jatkamaan vuonna 1961 perustetun ylioppilaskunta TOKYOn kulttuuria ja perinteitä. TOKYO järjestää tapahtumia, tarjoaa jäsenilleen tukea ja toimii edunvalvontajärjestönä. Vaikka TOKYO toimii nykyisin Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan alaisuudessa, on se yhä tärkeässä roolissa ARTSin yhteisössä. TOKYOn historiaan voi tarkemmin perehtyä täällä.

Jäseneksi liittyminen maksaa ARTSilaisille 8€ vuodessa (alumnijäsenyys 15 €/vuosi). Liittyessäsi saat heti käyttöösi kaikki TOKYOn jäsenedut. Liittymisen ja jäsenmaksun voi maksaa joko lukukausi-ilmoittautumisen yhteydessä WebOodissa tai käteisellä tai kortilla TOKYOn palvelupisteellä.

Tällä hetkellä TOKYOa pitää kiireisenä mm. koulumme kotiutuminen Otaniemeen. Sen lisäksi, että TOKYO valvoo jäsentensä oikeuksia ja tarjoaa olkapään, jota vasten itkeä, järjestää se myös tapahtumia, kuten vuosittaisen matkan Lappiin, Joulu- ja kevätmyyjäiset sekä Maskerad-naamiaisbileet. Tervetuloa mukaan!

Liittyäksesi mukaan TOKYOn toimintaan, ota rohkeasti yhteyttä hallitukseen. Yhteisössämme on taatusti tilaa kaikille, oli paikkasi sitten komitean eri sektoreilla tai vaikkapa Torso-lehden toimituksessa.