Torso-lehti

tumblr_n5zroyuBl11rwg6oio1_r2_1280Torso on TOKYOn vähintään neljästi vuodessa ilmestyvä aikakausijulkaisu, jota toimittaa TOKYOn hallituksen alla itsenäisesti toimiva, vuosittain Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijoista nimettävä toimitus.

Ja sitten vähän historiaa. Alkujaan entisen ylioppilaskuntamme lehden nimi oli Arttu. Lehti oli nimetty aikanaan varsin paljon TaiKin historiaan vaikuttaneen Arttu Bremerin mukaan. Bremer näki että TaiKiin kuuluivat sekä taide ja muotoilu, sillä hänen mielestään kiinnostavat asiat syntyivät näiden kahden vuorovaikutuksesta. Lopulta silloisen TaiKin hallinto omi Arttu-lehden itsellensä. TOKYO perusti Artun tilalle uuden lehden, jonka nimeksi tuli Tokyon posti. Tästä julkaisusta kehittyi aikojen saatossa Torso.

Torson olemus on vaihdellut melkoisesti vuosien varrella. Vielä 90-luvulla lehti oli 40-60 sivuinen mustavalkoinen paketti, joka ilmestyi monta kertaa vuodessa, sisälsi hyvin toimitettuja pitkiä reportaaseja ja ajankohtaista tietoa muun muassa edustajistovaalien tuloksesta.

2000-luvun puoleen väliin tultaessa Torso oli muuttunut kopiokoneella monistettavaksi parista taitetusta A3:sta koostuvaksi läpyskäksi. Kopiokoneaikoina Torsoa toimitettiin niin, että halukkaat kirjoittivat tekstinsä Torson tokyowiki-sivulle, jossa editoija editoi niitä reaaliaikaisesti ja taittaja kopioi sieltä viimeisimmän version sitten paperiversiolle.

Vuoden 2008 alusta Torsosta tuli jälleen lehtimäinen ja sen sivumäärä nousi 24-32 sivuun. Tämän jälkeen Torson koossa, sisällössä ja ulkoasussa on tapahtunut jatkuvaa muutosta. Lehden perimmäisen konsepti on kuitenkin pysynyt alusta lähtien suurin piirtein samana, vaikkakin päivänpolttavien koulutuspoliittisten kysymysten käsittelemisen sijaan Torso on hiljalleen lipunut taiteellisempaan suuntaan. Ja se on ihan ok.

Menneiden aikojen Torsoihin pääset tutustumaan täällä. Uusimman Torson löydät Kipsarin lähiympäristöstä, Loungelta, Hubilta sekä TOKYOn palvelupisteeltä. Tämän lisäksi Torsoa on mahdollisuus lukea myös internetin välityksellä.

Torson omat nettisivut ovat täällä. Toimitukseen voit ottaa yhteyttä joko mailaamalla osoitteeseen [email protected] tai huutelemalla asiasi Torson Facebook-sivulla.