TOKYOn Kierrätyskeskus

SWAPToisen roju on toisen aarre.

TOKYO uskoo vihreisiin arvoihin ja kierrättämiseen. Tämän kunniaksi keväällä 2014 lanseerattiin tapahtuma, jonka ideana on kaikessa yksinkertaisuudessaan saada tavara liikkumaan vanhoilta omistajiltana roskiksen sijaan uusiin rakastaviin käsiin.

Alun perin TOKYOn hallituksessa kansainvälisyysvastaavan pestiä vuonna 2014 hoitaneen Nina Chenin alkuunpanema tapahtumakonsepti toimii kolmen ohjenuoran avulla:

1) Jokainen osallistuja saa tuoda maksimissaan VIISI vaihdettavaa asiaa.
2) Mukanaan saa viedä niin paljon tavaraa kuin vain haluaa ja/tai jaksaa kantaa.
3) Vaihdettavien vaatteiden ja asusteiden tulee olla puhtaita ja hyvässä kunnossa.

Toisin sanoen, kierrätyskeskuksessamme ei tarvitse lähteä pelaamaan rahan kanssa, sillä omistajaa vaihtavat vain vaatteet ja asusteet. Omat tavaransa voi myös vain käydä jättämässä rekkeihin, eikä niiden eteenpäin kulkeutumista tarvitse jäädä odottamaan loppupäiväksi.