TOKYO tuomitsee LAMK:in suljettujen ovien politiikan

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat TOKYO ry ilmaisee tukensa Lahden muotoiluinstituutin opiskelijayhdistys MIO ry:lle koskien Lahden ammattikorkeakoulu LAMK:n korumuotoilun ja muodin pääaineiden lakkauttamispäätöstä. Päätös heikentää Suomessa tarjotun taide- ja muotoilualan koulutuksen monipuolisuutta sekä tasoa kansallisesti. Tämä vaikuttaa negatiiviseti myös Aalto-yliopistoon, sillä Lahdesta on usein haettu jatkokoulutukseen Aallon maisterilinjoille.

LAMK perustelee lakkautusta osana strategista muutosta muotoiluinstituutissa. Aikaisemman kymmenen hakukohteen tilalle tulevat kolme osaamiskokonaisuutta: sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu, visuaalinen viestintä sekä teollinen ja brändimuotoilu. Teollisessa- ja brändimuotoilussa opiskelija voi erikoistua LAMK:n tiedotteen mukaan puettavaan muotoiluun, joka osittain jatkaa muodin opetuksen perinnettä Muotoiluinstituutissa.

TOKYOn mielestä erityisen huolestuttavaa on, että päätökset lakkauttamista ja uusien hakukohteiden avaamisesta ovat tapahtuneet opiskelijakunnalta salassa ja kysymättä opiskelijoiden kantaa suuriin strategisiin päätöksiin. Opiskelijat tarjoavat tärkeitä näkökulmia korkeakoulujen kehitykseen ja tästä syystä opiskelijavaikuttamisen tulee olla aktiivisesti mahdollista. Korkeakoulujen päätöksenteon tulee olla mahdollisimman läpinäkyvää, myös opiskelijoille.

LAMK on tehnyt päätöksensä myös konsultoimatta niin Teollisuustaiteen liitto Ornamoa kuin ammattijärjestöjä kuten Suomen Kultaseppien liittoa. Alan osaajien ja vaikuttajien tulisi tehdä tiivistä yhteistyötä, eikä lisätä taide- ja muotoilualan jo ennestään sirpaleista keskustelua. Lakkautukset ilman asianmukaista keskustelua opiskelijakunnan sekä valtakunnallisen tason toimijoiden kanssa vaikuttavat muotoilun alaan huonolla ja arvaamattomalla tavalla.

Helsingissä 9.3.2017

Elina Kuutti, hallituksen puheenjohtaja,TOKYO ry

Mikko Latva-Käyrä, varapuheenjohtaja, TOKYO ry

Lisätietoja:
Elina Kuutti, puheenjohtaja@tokyo.fi

KannanototKommentit pois päältä artikkelissa TOKYO tuomitsee LAMK:in suljettujen ovien politiikan