Tänään on historiallinen päivä kaikille ARTSin opiskelijoille!! Nimittäin aamupäivällä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Otaniemen Väre-rakennuksen peruskivi muurattiin juhlallisin menoin. Tilaisuudessa kuultiin puheita mm. Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeriltä, dekaani Anna Valtoselta, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelältä, urakoitsija Juha Pekka Ojalalta TOKYOn hallituksen puheenjohtaja Kalle Keinoselta ja Arkkitekillan puheenjohtaja Miia Suomelalta.
TOKYO toi paikalle kampukselle istutettavan kirsikkapuun, jonka oksiin läsnäolijat saivat kirjoittaa toiveita tulevalle Väre-rakennukselle. Kirsikkapuu tulee kukkimaan ensimmäisen kerran parin vuoden kuluttua, jolloin kaikki ARTSin opiskelijat ovat päässeet jo muuttamaan yhteiseen rakennukseen.
Toiveita kirsikkapuussa Kalle Keinonen lappaamassa laastia
Anna Valtonen pitämässä puhetta TOKYOn halituksen ja DADAn jäseniä