Arabia Maskeradit eivät ole vain opiskelijajärjestö TOKYOn syntymäpäiväjuhlat vaan myös Suomen suurimmat naamiaiset. Maskeradit eivät ole myöskään uusi keksintö, vaan naamiaisia on juhlittu jo 1900-luvun alkupuoliskolla. Uuden aikakauden Maskeradeja on järjestetty vuodesta 2001 alkaen.
Artikkelisarjamme kolmannessa osassa käsittelemme Maskeradien historiaa. Aikaisemmin tutkivan journalismin tiimimme on perehtynyt Maskeradin lavasteiden syntyprosessiin sekä vuosittain illan huipentavaan pukukilpailuun.
Arabia Maskerad 2015 järjestetään 7. marraskuuta kello 21-04 ravintola Kaivohuoneella. Tänä vuonna teemana toimii ’Suuri Illuusio’.
—
Arabia Maskeradin esihistoriasta tiedetään valitettavan vähän. Varmaa tietoa on, että Maskerad-perinne juontaa juurensa 1900-luvun alkuun, jolloin juhlat juhlittiin jossakin keskustan ravintoloista. Naamiaiset, jotka olivat sekä opiskelijoiden että henkilökunnan yhteiset, tunnettiin oppilaitoksemme silloisen sijainnin mukaan Ateneum Maskeradeina, tuttavallisemmin “Maskeraadit” tai “Maskikset”.
Perinne katkesi 50-luvulla. Erään teorian mukaan tämä johtui siitä, että juhlakansa olisi karkeloineen onnistunut hankkimaan porttikiellon käytännössä jokaiseen Helsingin ravintolaan. Kenties urbaani legenda, periaatteessa täysin mahdollista, ken tietää.
—
2000-luvun alussa 1960-luvulla perustettu ylioppilaskunta TOKYO päätti palata juurilleen. Maskeradit kaivettiin esiin naftaliinista ja, koska koulumme oli tässä vaiheessa muuttanut kansallisgallerian tiloista postinumeroalueelle 00560, vaihdettiin myös niiden etuliite Ateneumista Arabiaan.
Uuden ajan ensimmäiset Maskeradit olivat jymymenestys. Mediakeskus Lumessa järjestettyyn tapahtumaan saapui yli 800 vierasta. Juhlat oltiin tarkoitettu pelkästään tokyolaisille, mutta mukaan pääsi naamiaisasuissa livahtamaan myös henkilökunnan jäseniä.
Hyvin onnistuneista bileistä päätettiin tehdä perinne ja Arabia Maskeradia onkin juhlittu tähän päivään mennessä vuosittain. Vuodesta 2003 alkaen Maskeradeilla on ollut uusi teema joka vuosi (katso lista teemoista täällä). Tapahtumapaikkana ovat toimineet Lumeen lisäksi esimerkiksi myös Ravintolalaiva Wäiski sekä Kulttuurikeskus Gloria. Vuosittaisiin teemoihin sidotut ohjelmanumerot ovat kattaneet bändejä, tulennielijöitä, lihakoukuista riipuntaa, tanssijoita, sirkustaiteilijoita sekä kaikkea mahdollista edellä mainittujen väliltä.
—
Uuden tulemisensa jälkeen Maskerad ei ole onnistunut hankkimaan porttikieltoa yhteenkään juhlapaikoista – ainakaan tiettävästi. Suomen suurimmiksi naamiaisiksi kasvaneet juhlat tuntuvat kuitenkin nousevan otsikoihin harva se vuosi. Yksi mielenkiintoisimmista syistä uutistointiin oli, kun vuoden 2010 Voodoo-teemaisten juhlien lavasteena toiminut lehmän lonkkaluu oli unohtunut herättämään ihmetystä, kauhua ja pahennusta Töölön katukuvassa vielä seuraavanakin päivänä.
Vaikka Maskerad onkin avautunut henkilökunnan lisäksi myös muille koulumme ulkopuolisille juhlavieraille, heijastelevat juhlat TOKYOn arkea vielä näinäkin päivinä. Teemat pyritään pitämään ajankohtaisina sekä suhteessa opiskelijajärjestöömme, että maailmaan sinällään. Esimerkiksi viimeisenä vuonna ennen Aalto-yliopiston valtakauden alkamista silloinen Taideteollinen Korkeakoulu juhli symbolisena eleenä Arabia Maskeradia ‘Vive L’Art – Eläköön taide!’ -teeman alla.
—
Ensi vuonna juhlitaan Maskeradien uuden aikakauden 15-vuotisjuhlia. Me täällä Arabia Maskeradin päämajassa toivotamme kuitenkin mitä lämpimimmin jok’ikisen mukaan olemaan osa Suomen suurimpien naamiaisten historiaa jo tästä vuodesta alkaen. Ensi viikolla juhlitaan, niitä ilon hetkiä odotellessa aikaa voi tappaa esimerkiksi katsomalla Larissa Haggrenin ja Heini Lindvallin mainion Arabia Maskerad -dokumentin (KuvisMovies 2014). Molemmat videot löytyvät linkitettyinä alta.
ARABIA MASKERAD, 2014 from KuvisMovies on Vimeo.